Olivia Moonchild – Tatuoijan ensiaskeleet

Voisin miltei sanoa kiinnostuksen tatuointeihin ja tatuoimiseen lirahtaneen minuun jo äidinmaidon seassa jollen olisi kotoisin pienestä tuppukylästä keskeltä korpea. Siellä suhtautuminen juuri tähän kyseiseen aihealueeseen, ainakin tuolloin, oli vähintäänkin suppea lähipiiriäni myöten, johon isäni kuitenkin teki poikkeuksen.
Isäni kyynärvarressa komeilee ”vanhan liiton” merimiestatuointi, jonka hän aikanaan oli hankkinut ollessaan laivastossa. Tämä kyseinen kuva oli minun silmissäni jotain niin huikeaa etten voinut lapsena lakata ihailemasta sitä, tai pohtimasta kuinka se on käteen saatu.
Saattoi olla että, tästä ihailusta johtuen taloudestamme katosivat mystisesti permanenttitussit niin kutsuttuun ’parempaan talteen’. Taiteellisesti lahjakkaana lapsena kun tuppasin kuvittamaan seinien ja esineiden lisäksi myös itseäni. Kyseinen tussihan oli parasta, mitä tiesin voidakseni pitää nuo hienot taideteokset iholla mahdollisimman kauan.
Kuinka sitten päädyin tatuointi alalle?

Sisäinen palo


Olin ymmärtänyt jo joitain vuosia aiemmin sisäisen intohimoni kohdistuvan tatuointeihin ja tatuoimiseen.
Minulle oli kuitenkin käynyt harvinaisen selväksi että alalla pääseminen oli vähintäänkin haasteellista.
Vielä 2000-luvun alussa koko tatuointiala oli pikemminkin jonkun sortin alamaailmaa kuin valtavirran yleisesti hyväksymää itseilmaisua mitä alamme edustaa nykypäivänä.

Usko itseen kävi koetuksella


Hakeuduin studioihin asiakkaana, otin tatuointeja ja koetin saada jalkaani oven rakoon.
Usein tilanne oli se, ettei tarjolla ollut vakanssia tai halukkuutta opettamiseen, joten aikani räpiköityäni aloin uskoa ettei minusta taida sittenkään tulla tatuoijaa.
Elämä kuljetti eteenpäin ja vuosiin mahtui paljon seikkailuja aina merillä työskentelystä musisointiin, työskentelyä ravintola-alalla sekä elämistä päämäärättömästi.
Sitten sattui käymään odottamaton.

Olivia Moonchild tatuoija alkutaipaleella
Tatuoijan alkutaival

Basistina


Olin liittynyt bänditoimintaan!
Se oli sellaista epämääräistä touhua; lähinnä vain puhuttiin suuria, rämpyteltiin jotain ja lipitettiin kaljaa rumpalimme äidin autotallin yläkerrassa olevalla vintillä, jota kutsuimme treenikämpäksemme.
Itse osasin soittaa bassolla kolmea sointua ja laulaa stemmoja. Rumpalimme oli oikein taitava soittaja sekä kova ryyppymies. Vaikka joitain tyyppejä olikin käynyt soittelemassa kanssamme kokeilumielessä, kitaristia meillä ei ollut.
Meillä ei oikeasti ollut mitään konseptia, omia biisejä, eikä me oikeastaan osattu juuri soittaa, mutta meillä oli sairaan hyvä fiilis. Sitäpaitsi treeniksellä oli kiva hengata ja unelmoiden tulevasta.

Pään paikka ei ole takapuolessa


Laulajamme kuitenkin näki meidät jonain kirkkaana tähtenä suomirokin taivaalla muiden tähtösten joukossa, ja oli niin vakuuttunut ainakin omasta sen hetkisestä tasostaan ja tunnettuudestaan, että puhui meistä jonain niin suurena että oksat pois!
Kävikin niin, että eräänä päivänä hän pölähti treenikselle ja kertoi leveä hymy naamallaan hankkineensa meille sponsorin. Näin ollen tässä pitäisi nyt sitten alkaa treenaamaan keikkoja varten.
En voinut uskoa korviani: millähän hemmetin meriiteillä?!

Eeppinen käänne


Seuraavalle päivälle oli sovittu palaveri, jonne luonnollisesti tungin mukaan jottei tämä yli-innokas laulajan planttu menisi puhumaan ohi suunsa tai sopimaan meidän muiden päänmenoksi mitään sellaista johon emme olisi valmiita sitoutumaan.
Tapasimme Helsingissä sijaitsevassa ravitsemusliikkeessä paikallisen tatuointiliikkeen edustajat tatuoijan nimeltä Mika ja hänen silloisen oppityttönsä.
Laulajamme puhui taukoamatta….. Nimittäin itsestään ja kaikista niistä samankaltaisuuksista joita hän itse oli havainnut suomalaisten musiikkialan osaajien ulkonäössä ja omassaan.
Hävetyksissäni kaivoin laukusta kynää ja paperia. Ryhdyin piirtelemään vain jotain, valmiina keskeyttämään tämän vuolaan eepoksen rock-muodin huipulta, mikäli siellä ilmenisi jotain sellaista joka olennaisesti olisi hölynpölyä.
”Sähän osaat piirtää” -kommentti Mikan suusta pysäytti kaiken.
Hämmennyksissäni nostin pääni paperista todeten että olen piirtänyt koko ikäni, kasvoillani iso kysymysmerkki.
Seuraavaksi keskustelu kääntyi minuun, piirtotaitooni ja tulevaan, enkä miettinyt kahta sekuntia kauempaa Mikan tarjotessa minulle oppitytön paikkaa.


Seuraavana päivänä löysin tieni studiolle ja siitä hetkestä alkoi minun tieni tatuoijaksi.

Lue myös:

Tatuoimisiin!!

<3 Olivia Moonchild

Seuraa ja tykkää, kiitos :

2 kommenttia artikkeliin “Olivia Moonchild – Tatuoijan ensiaskeleet

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *