Avainsana: tatuointibuumi

Kuinka hyväksi ammattitatuoijaksi tullaan

Kuinka hyväksi ammattitatuoijaksi tullaan

Kuinka hyväksi ammattitatuoijaksi tullaan?

Tämä on kysymys, joka pyörii monen tatuoijan ammatista haaveilevan mielessä.

On varmasti erilaisia motivaattoreita suunnata tälle alalle, kuten myös useita erilaisia tapoja aloittaa oma ura tatuoijana. Kaikki ne johtavat johonkin lopputulokseen.

Tässä artikkelissa kerron erilaisista tarjolla olevista mahdollisuuksista hyvine ja huonoine puolineen, mutta ennen kuin jatketaan siihen haluan muutaman sanan sanoa siitä, mistä tunnistaa hyvän ja ammattimaisen tatuoijan:

Hygieniaosaaminen on ensiarvoisen tärkeä osaamisalue tatuoijan työssä. Se ei tarkoita pelkästään sitä, että osaat suojata työvälineesi ja työympäristösi oikein. Sinun myös täytyy tietää miksi näin tehdään. Hygieniaosaamisen kulmakiviä ovat myös työympäristön eli studion tai työhuoneen puhtaanapito, sekä riittävän korkea tietämys erilaisista patogeeneistä, tartuntataudeista ja siitä kuinka nämä voivat levitä työympäristössä.

Piirtotaito ja visuaalinen näkemys ovat tärkeitä lähtökohtia voidaksesi tuottaa uniikkia taidetta potentiaalisille asiakkaille.

Yritystoiminnan perusteet tulee vähintäänkin tuntea, sillä tatuoiminen on useimmiten toiminimi pohjaista yritystoimintaa.

Asiakaspalvelutaidot ovat erittäin tärkeä ammatillinen osaamisalue. Läheskään kaikki tatuointia ottavat ihmiset eivät ole valmiita ottamaan jotain suurta artistista visiota, vaan heillä on poikkeuksetta kaikilla jokin perusajatus tatuointinsa ottamiseksi. Hyvä tatuoija löytää asiakasta miellyttävän ratkaisun designille, joka myös tukee artistin omaa visiota toimivasta tatuoinnista.

Asiakaspalvelu ei kuitenkaan ole pelkästään itse tatuoimista ja designin suunnittelua / piirtoa. Asiakkaan on voitava tuntea olonsa turvalliseksi koko prosessin aikana ja oltava tyytyväinen lopputulokseen. Silloin olet onnistunut ja todennäköisyys on iso sille, että sama asiakas ottaa sinulta toisenkin tatuoinnin.

HUOLELLISESTI JA HYVIN TEHTY TATUOINTI on viimekädessä sinun käyntikorttisi. Hyvin tehty tatuointi kestää aikaa ja näyttää vuosienkin päästä hyvältä. Hyvin tehdyssä tatuoinnissa muste on työstetty oikeaan syvyyteen, linjatyö on selkeää sekä ennenkaikkea suoraa ja puhdasta; niin sanotusti kliiniä. Kontrastia on luotu sopivasti, eikä värit tai mustat haalistu ajan kuluessa olemattomiin. Tämän oppiminen vie poikkeuksetta runsaasti aikaa.

Kuinka hyväksi ammattitatuoijaksi tullaan sitten?

Jokainen aloittaa jostain, se on päivän selvää.

Haluan tähän väliin siteerata kolleegaani Tony Raitaa, joka muotoili minulle aiheesta keskustellessamme asian näin:

”On kahdenlaisia tatuoijia, niitä jotka tekevät tatuointeja elääkseen ja niitä jotka elävät tehdäkseen tatuointeja.”

Mielestäni tämä lause kiteyttää pitkälti eron huippuammattilaisten ja muiden välillä.

Kun tatuoinnin lopputulos on se asia mikä painaa artistin vaakakupissa enemmän kuin siitä saatava tulo, ollaan aika lähellä sitä mielentilaa ja asennetta joka tarvitaan tatuoijaksi tulemisen tiellä.

On tärkeää muistaa, että sinun itsesi täytyy olla valmis hiomaan osaamistasi kaikilla tatuoimisen tasoilla aina hygieniaosaamisesta itse tatuoimiseen sekä asiakaspalveluun.

Hyvin tehty tatuointi vaatii taitoa, jolla varmistut tekemäsi tatuoinnin kauniista lopputuloksesta ja säilyvyydestä hyvänä vuosienkin päästä sen valmistumisesta.

Jos siis haaveilet niin sanotuista ”high end”-asiakkaista, jotka ovat valmiita maksamaan tekemästäsi työstä mukisematta sen minkä pyydät, sinun täytyy olla valmis olemaan joka päivä parempi versio itsestäsi kunnes saavutat vaaditun osaamistason.

Hyvä tatuoija ei ole koskaan täysin valmis, vaan aina valmiina löytämään ja oppimaan uusia tapoja ja tekniikoita oman osaamisensa nostamiseksi.

kuinka hyväksi ammattitauoijaksi tullaan

Kuinka aloittaa ammattitatuoijaksi tuleminen?

Nykypäivänä kenen tahansa on suhteellisen helppoa hankkia itsellensä tatuoimiseen tarvittavaa välineistöä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, vaikka välineistö olisikin kunnossa, että osaisit tehdä niillä onnistunutta jälkeä.

On totta, että internet on pullollaan erilaisia tutoriaaleja ja vinkkejä tatuoimisen opetteluun, mutta näiden materiaalien perusteella ei esimerkiksi tatuoimiseen tarvittavaa käsituntumaa voi opetella.

Tietysti aina löytyy yksilöitä, jotka lähtevät liikenteeseen kantapään kautta -taktiikalla ostaen välineet ja käyden vaan tatuoimaan vaikka käsitystä siitä mitä tai pikemminkin miten homma tulisi hoitaa ei olekaan.

Paras lähestymistapa on siis ilman muuta kouluttautuminen valvotussa ympäristössä.

Tänä päivänä on toki ilmaantunut tarjolle pari kuukautta kestäviä intensiivi kursseja tatuoimisen oppimiseen. Ajatus on toki ihan kiva, mutta näissä intensiivi kursseissa on pari kompastuskiveä, joiden takia kannattaa miettiä huolellisesti tähän vaihtoehtoon tarttumista.

Lähtökohtaisesti tatuoimista ei pysty oppimaan kahdessa kuukaudessa sellaiselle tasolle, että valmis tuote täyttäisi onnistuneen ja hyvän tatuoinnin kriteerit. Tällaiset kurssit luovat helposti mielikuvan oikotiestä alalle; saat diplomin ja voit ylpeänä aloittaa ammattimaisen tatuoimisen. Jos työsi taso ei kuitenkaan vastaa asiakkaitten kysyntää, diplomitatuoijana voi olla hyvin vaikea menestyä huippuammattilaisten kilpailukykyä vastaan.

Asiat käydään hyvin tiivistetyssä ja intensiivisessä syklissä, eikä kaikkea sitä tietoa mitä tatuoijan tarvitsee hallita, pysty sisäistämään näin lyhyessä ajassa. Suurin dilemma mielestäni on tälläisen kurssimuotoisen pikakoulutuksen hinta. Itse en olisi valmis maksamaan tuhansia euroja diplomista joka ei todellisuudessa kattavasti valmista minua ammattiin, vaan toimii pikemminkin kohtuullisena esittelykierroksena alasta.

Paras tapa oppia tatuoijaksi on ilman muuta hankkiutua ammattitatuoijan oppiin pitkällä tähtäimellä.

Onko tämä aihe sinusta kiinostava, mielenkiintoinen tai innostava? Jaathan sen myös twiitillä eteenpäin alla olevan linkin avulla:

Kuinka hyväksi ammattitatuoijaksi tullaan Klikkaa ja Twiittaa

Haaveena tatuoimisen ammattilaisuus

Tullaksesi hyväksi tatuoijaksi ja tehdäksesi kestävää, kaunista jälkeä ihmisten ihoihin, sinun tulee olla ennen kaikkea kärsivällinen.

Ensimmäinen askel on löytää itsellesi opettaja. Olen itse aina kehoittanut ihmisiä kasamaan portfolion omasta kädenjäljestään. Siinä vaiheessa kun et ole koskaan elämässäsi koskenutkaan tatuointikoneeseen, tämä tarkoittaa piirtämistä.

Oppimishaluiset ja lahjakkaat yksilöt löytävät kyllä tiensä myös tatuointialalle. Jos piirrostesi, maalaustesi, grafiikkasi jne. perusteella koottu portfoliosi on innovatiivinen, hyvin visualisesti toteutettu luovin ideoin, olen varma että sinua varten on ammattiartisti joka haluaa ottaa sinut ilomielin oppiinsa.

Itse aikoinaan pääsin Mika Saarron oppiin siinä vaiheessa kun olin jo lähestulkoon luovuttanut unelmastani tulla tatuoijaksi. Muistan varmasti sen päivän loppuelämäni! Kun sain tilaisuuteni aloittaa oppityttönä, en miettinyt hetkeäkään ja heti seuraavana päivänä aloitin studiolla.

Tuolloin tatuointialaa ei tuettu millään tavalla, joten työllistämistukea tai muuta vastaavaa oli turha kuvitella saavansa. Alalle ei silloin myönnetty edes starttirahoja.

Siispä opinahjon ohessa tein kahta työtä iltaisin ja viikonloppuisin. Päivät meni studiolla perusrutiineita tehdessä: siivousta, stencileiden piirtoa, sterilointia, koneiden kasausta artisteille, heidän työskentelynsä seuraamista sekä paljon piirtämistä. Tämä oli minulle iso ylpeyden aihe ja olin suunnattoman kiitollinen saamastani mahdollisuudesta, sillä tatuoinnit ovat aina puhutelleet minua hyvin syvällisellä tasolla.

Mika teki minulle painotetun kojeen joka vastasi keskimäärin 400g painavan coil-tatuointikoneen painoa ja painotusta. Neulatuubista pilkisti ohut pitkäjouhinen pensseli. Tehtävänävi oli tehdä tällä kapistuksella fineline jälkeä paperille musteella. Tämä harjoitus on luonut minulle pohjan siihen miksi linjatyöskentelyni on todella vahvaa tänäpäivänä.

Ensimmäisen tatuoinnin jonka sain tehdä, tein itselleni oltuani Mikan opissa useita kuukausia. En koskaan vaatinut päästä tatuoimaan, vaan odotin kärsivällisesti milloin mentorini kertoisi tänään olevan se päivä.

Kärsivällisyys on hyve tatuoimisen opettelussa. Aikanaan kun tiemme erosivat ja lähdin kokeilemaan omia keltanokan siipiäni, tein Mikalle lupauksen josta olen pitänyt kiinni tähän päivään saakka: ”Lupaan tehdä paljon kauniita kuvia.”

kuinka hyväksi ammattitauoijaksi tullaan

Kuinka hyväksi ammattitatuoijaksi tullaan?

Kuinka hyväksi ammattitatuoijaksi tullaan siis?

Ammattilainen antaa aina parhaat eväät alkavalle urallesi, opiskelit sitten mitä tahansa! Tatuoimisen opettelussa tämä ei ole poikkeus.

Jos motivaattorinasi toimii jokin muu kuin palava halu tehdä huippu hienoja tatuointeja ihmisille heidän toiveittensa pohjalta, kannattaa ehkä tehdä pieni perustarkastus omille prioriteeteille.

On totta, että tatuointeja tekemällä on mahdollista saada itselleen kelpo elanto, mutta sen eteen täytyy olla valmis tekemään myös töitä.

Seuraavassa checklist tyyppinen litania tarvittavista askelista, jotka ottamalla on mahdollista tulla hyväksi jollei erinomaiseksi tatuointialan ammattilaiseksi:

  • löydä itsellesi opettaja – arvosta saamaasi mahdollisuutta. Perinteisesti tatuointistudiossa työn opettelu ei maksa rahaa ja mentorisi ei saa palkkaa kouluttamisestasi. Tee sinulle annetut tehtävät huolellisesti ja odota kärsivällisesti kunnes sinun katsotaan olevan valmis seuraavaan oppivaiheeseen.
  • ota oppia saamastasi kritiikistä! Kriitikkiä annetaan siitä syystä, jotta sinusta tulisi parempi. Onnistumisista yhtälailla tulee saada aina kiitosta.
  • kysy paljon kysymyksiä! Pitkään tatuointeja tehneet artistit tekevät asiat niin selkärangasta, ettei asioita aina muista sanoa erikseen (miksi teet tämän ja tuon juuri näin)
  • sijoita tatuoimisen opetteluun aikaa! Kannattaa yhdessä opettajan kanssa tehdä tavoitteita lyhyelle ja pitkälle aikavälille. Sitoudu 1-3 vuoden oppilasaikaan (joskus jopa tarvittaessa pidempään)
  • kun olet saavuttanut sen pisteen, että työskentelet jo tatuoijana, pidä edelleen silmät ja korvat auki sillä joka hetki on mahdollisuus inspiroitua ja / tai oppia jotain uutta mikä vie osaamistasi eteenpäin. Hyvä tatuoija ei ole koskaan täysin valmis.
  • Hae vaikutteita tatuointimessuilta ja jos mahdollista vieraile ajoittain muilla studioilla saamassa vaikutteita.
  • Ole joka päivä parempi versio itsestäsi kuin mitä olit eilen.

Seuraa myös Mustesielu blogin facebooksivua: https://www.facebook.com/OliviaMoonTmi

Lue myös: https://www.mustesielu.com/tatuoijan-ensiaskeleet/

sekä : https://www.mustesielu.com/peittotatuoinnit-mita-niilla-on-mahdollista-piilottaa/

Tällä kertaa olikin runsaasti asiaa keroottavana 😀 Kiitoksia kun jaksoit lukea tämän kertaisen artikkelin loppuun saakka!

Jos sinulla on tatuointiaiheisia kysymyksiä, voit lähettää niitä minulle yhteydenottolomakkeen avulla,

Tatuoimisiin!

<3 Olivia Moonchild

Voiko akneihoa tatuoida? Tatuoija vastaa:

Voiko akneihoa tatuoida? Tatuoija vastaa:

Voiko akneihoa tatuoida? Tällä kertaa vastaan kysymykseen nimimerkiltä Tuukka.

Jos osaksi tatuoitu iho pukkaa finnejä tai muuten tulehtuu, voiko tatuointia jatkaa ennen paranemista?

Mikäli iho, tatuoitu tai tatuoimaton, pukkaa finnejä ja/tai on tulehtuneessa tilassa, kyseessä voi olla ihosairaus nimeltä akne.

Luonteeltaan akne on nimenomaisesti krooninen ihosairaus, jolle ominaisia ihon oireiluita ovat valikoima erilaisia näppylöitä kuten mustapäät, valkopäät sekä märkänäppylät eli finnit.

Aknen muodostumisessa olennaisia asioita ovat talirauhasten yliaktiivisuus sekä niiden tukkeutuminen. Talin ylituoton lisäksi aknea aiheuttavat ihotulehdus sekä tälle ihosairaudelle tyypillisen proprionibakteerin lisääntyminen yksilön ihossa.

Tatuoinnin ottaminen ja akneiho

Muutamat mustapäät tai satunnaiset finnit kropassa ovat luonnollisia, eivätkä pääsääntöisesti estä tatuoinnin ottamista. Jos yksittäinen finni tai mustapää on hyvin iso, kannattaa tatuointi ottaa siihen kohtaan kehoa vasta sitten kun ongema on poistunut tai poistettu.

On myös hyvä antaa ihon siitä kohti parantua ennen tatuoimista, sillä isot finnit jättävät jälkeensä joskus arpia, eikä kesken parantumisen siihen kohti tatuointiväri välttämättä jää halutulla tavalla.

Jos kuitenkin kyseessä on ihosairaus, suosittelen lämpimästi hakeutumista ihotautilääkärille tilanteen arvioittamiseksi.

Jos iho puskee finnejä, kannattaa hoitaa tämä ongelma ennen tatuoimista. Finnit ovat talirauhasten tukkeumia, jotka ovat täynnä epäpuhtauksia. Ihon ollessa tulehdustilassa, tatuointia ei kannata teettää sillä se on korkeassa riskissä tulehtumisen kannalta. Pahimmillaan kuvan sekä ihon paraneminen pitkittyy tarpeettomasti.

Lue lisää aknesta täältä:

https://www.terveyskyla.fi/ihotautitalo/ihotaudit/akne/mik%C3%A4-on-akne

https://www.allergia.fi/iho/ihosairaudet/akne/#efb581fd

Akneihoa kannattaa hoitaa

Akne kannattaa hoitaa ennen tatuoimista parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi
Photo by Amplitude Magazin on Unsplash

Jos akne ilmenee lievänä, voit saada sen hoitoon reseptivapaita tuotteita apteekistasi. Näitä ovat erilaiset puhdistusaineet ja voiteet, jotka muun muassa vähentävät epäpuhtauksia iholla, sekä kuivattavat märkiviä näppylöitä.

Jos kuitenkin kyseessä on vaikea akne, sen hoito voi tarvita lääkinnällistä apua ja jopa antibioottikuurin akneihoa hoitaaksesi. Erityisesti jos iho on tulehtunut jka kipeä, kannattaa varata aika lääkäriin asian eteenpäin viemiseksi. Lääkäri pystyy arvioimaan parhaiten sairauden vaikeusasteen ja sille soveliaimman hoitotavan, jotta iho saadaan paranemaan.

On hyvä muistaa akneihoa hoidettaessa, että paranemisprosessi voi viedä paljonkin aikaa, joten kannattaa olla kärsivällinen ja huolehtia ensin ihon hyvinvoinnista ja vasta sen jälkeen voi miettiä olisiko aika tatuoida sitä.

Lue lisää aknen hoidosta:

https://www.aava.fi/artikkeli/aknen-hoito-nain-paaset-aikuisian-aknesta-eroon

Kiitos Tuukka hurjan hyvästä kysymyksestä!

Jos sinulla on mieltäsi askarruttava kysymys johon haluat että vastaan Kysy Tatuoijalta osiossa, laita viestiä yhteydenottolomakkeella. Otsikoi ”Kysy tatuoijalta” ja kysymyksesi lisäksi kirjoita millä nimimerkillä haluat kysymyksesi julkaistavan.

Lue myös: https://www.mustesielu.com/nailla-vinkeilla-valitset-sopivimman-tatuointirasvan/

Tatuoimisiin!!!!

<3 Olivia Moonchild

Miksi tatuointi?

Miksi tatuointi?


Tatuointi antaa ihmiselle keinon tarkastella elettyä elämää, merkittäväksi muodostuneita kokemuksia, sekä erityisesti henkilöä itseään eri aikoina.


On totta, että aiemmin tatuointeja oli nähtävissä lähinnä vain merimiehillä, vankilakundeilla sekä laitapuolen kulkijoiksi tulkituilla henkilöillä. Yleisesti ottaen tatuoinnit ja lävistykset tarkoittivat valtaväestölle alempaa yhteiskunnallista asemaa.


On varmasti monia, jotka ihmettelevät miten ja miksi ihmeessä tatuoinnit ovat alkaneet lisääntyä katukuvassa. Usein törmää myös ihmettelyyn siitä miksi ihmiset tatuoivat itseään, joten lähdetäänpä purkamaan näitä kysymyksiä.

bruce-dixon-unsplash

IDOLIT


Kaikki tietävät että ennen vanhaan vain merimiehet ja vankilakundit olivat tatuoituja. On kuitenkin eräs toinen ihmisryhmä, joka osaltaan on ollut vaikuttavassa roolissa tatuointien yleitymiseen, nimittäin taiteilijat. Erityisesti sirkustaiteilijoilla on ollut merkittävä rooli tatuointien yleistymiseen, sillä siltä rintamalta inspiraatiota saivat myös erilaiset muusikot.


Muusikot kuten muun muassa Ozzy Osbourne, The Kiss ja Guns and Roses siis alkoivat etujoukoissa koristaa ihoaan ja ensimmäiset televisioidut tatuoinnit alkoivat ilmestyä kutakuinkin 80-luvulla suosittujen bändien ja solistien musiikkivideoissa, mutta se ei vielä riittänyt nostamaan tatuointia suuren väkijoukon tietoisuuteen.


2000-luvulla televisioitiin ensimmäiset tatuointiaiheiset realitysarjat televisiossa kuten Miami Ink sekä Los Angeles Ink. Näitä sarjoja seurasi lisää tatuointiaiheisia realitysarjoja ja konsepteja toteutettiin myös eri maihin, kuten täällä Suomessa nähty Helsinki Ink. Tämä antoi tatuointikulttuurille sysäyksen tälle uudelle aikakaudelle, jossa tatuointi on ottajalleen uudella tavalla merkityksellinen ja tärkeä.

Photo by Matheus Ferrero on Unsplash

YKSILÖLLISET SYYT TATUOINNIN TAUSTALLA


Toisille tatuoinneissa esiintyvät kuvat voivat olla pelkästään koristeita, kun taas toiset kantaa kuvissaan syvällisempiä merkityksiä tai muistoja.
Listasin tähän alle lukuisat perusteet tatuoinnin taustalla:

Perinteet


Esimerkiksi juuri merimiesten keskuudessa on perinteistä ottaa tatuointeja vielä nykyäänkin. ”Tottahan nyt merimiehellä tatuointeja täytyy olla.” Myös joihinkin ammattikuntiin ja tiiviisiin ihmisryhmiin voi liittyä erillaisia tatuoimisperinteitä.


Tatuoinnin henkilökohtaisuus


Usein suuret ilot tai traumaattiset kokemukset ja niistä yli pääseminen halutaan merkitä ikään kuin virstanpylväänä ihoon. Näitä ovat esimerkiksi lapsen syntymä tai läheisen menetys. Kuvan symboliikka saattaa olla perinteistä kuvasymboliikkaa noudattavaa, mitä esimerkiksi liitetään kukkiin tai eläimiin, mutta se saattaa olla myös kuvanottajan itse määrittelemää.


Tatuoinnin pysyvyys:


”Mitään muuta en mukaani saa” -ajattelu on usein vahvana hyvinkin henkilökohtaisten aiheiden ympärillä. Näitä ovat esimerkiksi uskonnolliset tai muut vakaumukselliset syyt, sekä tärkeät ja rakkaat henkilöt. Monesti vanhemmat ja jotkut isovanhemmat tatuoittavat lasten piirrustuksia itseensä ja näin osoittavat heille kuinka tärkeitä he ovat.


”Vaikka maailma muuttuu, tämä totuus pysyy” -ajattelussa tatuoinnin pysyvyys on merkityksellinen. Esimerkiksi oman elämän motto kuuluu näihin aiheisiin.


Toisinaan jollain idolilla tai mietelauseella on saattanut olla kuvanottajaan niin elämää mullistava vaikutus, että hän on päätynyt ikuistamaan siihen liittyvän teoksen ihoonsa.


Itsenäisyyden julistus:


Tatuointi on ikäänkuin oman itsenäisyyden, persoonallisuuden ja maailmakatsomuksen julistus. Tatuointi voi edustaa kantajalleen erilaisia asenteita kuten esimerkiksi rohkeus, uskallus, lempeys tai rakkaus. Ne muistuttavat kantajaansa siitä mikä on tärkeää.


Kauneuskäsitys:


Ihmiset jotka koristavat itseään tatuoinneilla tekevät sitä monesti myös esteettisistä syistä. Voi olla että iholla on jokin häiritsevä läikkä tai arpi jonka henkilö haluaa piilottaa tatuoinnilla, mutta useimmiten kyseessä on itsensä koristaminen omaa silmää miellyttävillä kuva-aiheilla.


On paljon sellaisia tatuoinnin ottajia, joiden kuvien taustalla ei ole mitään elämää suurempaa merkitystä, symboliikkaa tai oikeutusta kuvan ottamiselle. He vain yksinkertaisesti näkevät tatuoinnit omina koruinaan ja sillä sipuli.


Monelle aiheeseen sen suuremmin vihkiytymättömälle tämä voi tulla yllätyksenä, mutta valtaosa tatuointeja ottavista ihmisistä omaa melko normaalin kauneuskäsityksen, eikä tatuointi itsessään määrittele heitä mitenkään muutoin.


Kun puhutaan erittäin runsaasti tatuoiduista ihmisistä, voidaan jo puhua poikkeuksellisesta henkilökohtaisesta kauneuskäsitteestä, joka kuitenkaan ei määrittele henkilöä millään muulla tavalla.


Tatuonnin trendikkyys:


Joskus kuvan valinnan taustalla saattaa olla jokin muoti-ilmiö. Esimerkiksi some-vaikuttajat ovat saaneet liikkeelle erilaisia tatuointi-ilmiöitä kuten esimerkiksi infinty-symboli, nuoli tai kruunu pari mainitakseni.


Päähän pisto:


Hetken huumassa otetut tatuoinnit ovat myös oma lukunsa. Usein ne on huumoriperäisiä tai studion walk in-tapahtumassa otettuja kuvia. Spontaaniuus on myös yksi tapa ottaa tatuointeja itselleen muistoksi vaikka lomamatkalla.


Tatuoinnin ottamiselle on siis lukuisia syitä. Niiden avulla halutaan erottua muista ihmisistä sillä useimmissa tapauksissa tatuointeja ottavilla ihmisillä on tavallista korostuneempi käsitys omasta ainutlaatuisuudestaan. Tatuoinnit tarjoilevat keinon rakentaa omaa erityislaatuista persoonallisuutta ja tuoda äänetöntä julkilausumaa esiin: ”tässä olen minä”.


Linkkejä aiheeseen liittyen:

https://www.city.fi/blogit/7/millainen+ihminen+ottaa+tatuoinnin/133513

https://www.psychologytoday.com/intl/blog/head-games/201709/3-things-tattoo-reveals-about-you

Kiitos kun lukaisit tämän artikkelin <3 Jos pidit siitä, tulisin super iloiseksi jos pistäisit sen jakoon sosiaalisessa mediassa!