Puudutusaineiden käyttäminen tatuoidessa

Puudutusaineiden käyttäminen tatuoidessa on ollut viime aikoina aihepiiri, josta asiakkaat kyselevät lähes viikottain.

Useimmiten halutaan tietää minkälaisia puudutetuotteita on saatavilla, kuinka hyvin ne vievät tuntoa pois ja mistä niitä on mahdollista hankkia.

Tästä syystä halusin kirjoittaa tämän artikkelin, sillä puuduteaineiden käyttämiseen ei liity pelkästään riskejä ja komplikaatioiden mahdollisuuksia, vaan lisäksi lakisääteisiä seikkoja joista on hyvä olla perillä jos harkitset puudutteiden käyttämistä.

On totta, että esimerkiksi instagramissa ja muissakin somekanavissa mainostetaan erilaisia puudutetuotteita useilta eri valmistajilta. Yhteistä näille tuotteille on mainonta takuuvarmasta tunnottomuudesta tatuoitavalla alueella.

Näiden tuotteiden lisäksi erilaisten nettikauppojen kautta on mahdollista tilata puudutteita. Näiden, kuten yllä mainittujenkin kohdalla on joitain seikkoja, joita kannattaa pohtia ennen ostopäätöksen tekoa.

Allergiat ovat yksi tärkeä osa tätä harkintaa. Puuduteaine allergia voi johtaa anafylaktiseen shokkitilaan, joka on hengen vaarallinen. Sinun täytyy siis olla täysin varma ettet ole millekään tuotesisällöstä löytyvälle ainesosalle allerginen.

Kaikki puudutteet eivät ole laillisia Suomessa ja laittomien puudutteiden hallussapidosta kiinni jäämisellä on omat seurauksensa.

Seuraavassa kerron hieman puudutteita koskevasta lainsäädännöstä, laillisista puudutteista sekä millä tavoin puudutteiden käyttö tatuoimisen aikana voi vaikuttaa itse tekemisen aikana, sekä tatuoinnin parantuessa.

Puudutusaineita koskevasta lainsäädännöstä

Suomessa ainoastaan lääkeyhtiöillä on laillinen oikeus puuduteaineiden valmistamiseen ja jälleenmyyntiin apteekkien välityksellä. Näin ollen puuduteaineita sisältävien tuotteiden tilaaminen ulkomailta ei ole laillista, vaikka niiden myynti olisinkin lähtömaassa vapaata.

Näin ollen niin sanotusti laittomien puudutusaineiden hallussapito saati jälleenmyynti on rikosoikeudellisesti rangaistava teko. Tästä voi tulla lääkerikos merkintä, joka ei kovin helposti poistu rekisteristä.

Yleisimmät puuduttavat aineet erilaisissa puudutetuotteissa ovat muun muassa lidokaiini, ksylokaiini sekä prilokaiini. Puudutusaineiden jakelua valvotaan muun muassa turvallisuussyistä.

Osa puudutusaineista ovat injektoitavia, osa pintapuudutteita. Yhtälailla, kummassakin tapauksessa allergiset reaktiot ovat mahdollisia ja etenkin injetoitavan puudutusaineen osalta sitä lähtökohatisesti saavat annostella ainoastaan terveydenalan ammattilainen, jolla on oikeudet pistämiseen.

Suomessa apteekeissa on saatavilla reseptivapaita pintapuudutelaastareita ja -voiteita; EMLA. Se on iholla käytettävää paikallispuudutetta, joka on suunniteltu käytettäväksi pienimuotoisten toimenpiteiden yhteydessä; esimerkiksi verinäytteen ottaminen tai pinnalliset kirurgiset toimenpiteet.

Suomessa on myös reseptillä saatavia puudutteita, kuten vahvat lidokaiinivoiteet ja injektoitava lidokaiini. Näiden käyttöön ja saantiin vaaditaan aina lääkärin määräämä resepti.

Lähtökohtaisesti tatuoimistarkoitusta varten lääkärit eivät kuitenkaan kirjoita puudutusaine reseptejä, vaan aineen käyttöön otto vaatii lääketieteellisen hoidon tarpeen.

Onko tämän kertainen artikkeli sinusta kiinnostava tai kenties hyödyllistä tietää? Twiittathan tämän artikkelin myös eteenpäin alla olevan linkin kautta?

Puudutusaineiden käyttäminen tatuoidessa Klikkaa ja Twiittaa
puuduteaineiden käyttäminen tatuoidessa

Puudutusaineiden käyttäminen tatuoidessa voi vaikuttaa tatuointisi lopputulokseen

Minulta on monta kertaa kysytty, voiko puudutusaineita käyttää tatuoimisen yhteydessä.

Reseptivapaiden puudetusaineiden ensimmäinen ongelma on se, että niiden vaikutusaika on suhteellisen lyhyt. Jos tatuoimiseen tarvitaan useampi tunti, on melko varmaa että kiputuntemukset palaavat ennen kuin kuva on valmis.

Tällöin tatuoiminen voi hankaloitua sen takia, että äsken tunnoton iho onkin kauttaaltaan arka ja tähän voi olla äkkiseltään vaikea tottua.

Tatuoidessa keho tuottaa adrenaliinia, joka toimii luonnollisena puudutteena. Tästä johtuu niin sanotusti turtumisen tunne. Mielestäni onkin parempi idea ottaa tatuointi ilman puudutetta ja jatkaa toisella kerralla, jos kipukynnys tulee session edetessä vastaan.

Olen itsekin joskus kokeillut reseptivapaita puudutteita ja niissä ikävintä on ollut juuri se, että tuntoaistin palautuessa kiputuntemus vaikuttaa aika voimakkaalta. Lisäksi ihon pinta puudutusaineen jäljiltä on usein normaalia pehmeämpää ihon hauduttua voiteen sisällä pitkän ajan ennen tatuoimista.

Olen työssäni havainnut, että usein sessiot ovat jääneet suunniteltua lyhyemmiksi kun jotkut asiakkaistani ovat halunneet ottaa tatuointeja pintapuudutteen voimin. Lisäksi puudutusaineella kyllästetyn ihon pinnan pehmeys on joillain yksilöillä vaikuttanut värien pysyvyyteen ja arpikudoksen muodostumiseen tavallista herkemmin.

Tästä johtuen, en lähtökohtaisesti suosittele puudutteiden käyttöä tatuoimisen yhteydessä.

Lopuksi haluan vielä sanoa, että tatuoinnit ovat aina aiheuttaneet kipua jossain määrin. Toiset alueet kehosta ovat kivuliaampia kuin toiset ja niillä mennään. Kipu kuitenkin on ohi menevää, eikä tatuointeja sen kivun takia oteta vaan niiden lopputuloksen.

Itselläni kaikkein rakkaimmat tatuointini ovat ne, jotka ovat sattuneet eniten. Johtuu se sitten paikasta tai tunteja kestäneistä sessioista, tatuoimis- kivun kautta tunnen juuri nuo piissit eniten omikseni.

Ota siis sinäkin rohkeasti tatuointisi siihen paikkaan johon sen alunpitäenkin ajattelit vaikka se hieman sattuisikin.

Lue myös: https://www.mustesielu.com/tatuointimusteiden-mahdolliset-haittavaikutukset/#comment-41

Kiitos tämän kertaisesta lukuhetkestä!! Toivottavasti löysit tämän artikkelin hyödylliseksi ja / tai informatiiviseksi!

Voit halutessasi liittyä postituslistalle sivupalkin kautta, jolloin saat suoraan sähköpostiisi tiedon kun blogissa on uutta luettavaa 🙂

Tatuoimisiin!!

<3 Olivia Moonchild

Seuraa ja tykkää, kiitos :

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *