Näin aurinko vaikuttaa tatuoituun ihoosi!

Photo by Daoudi Aissa on Unsplash

Näin aurinko vaikuttaa tatuoituun ihoosi! Kuvittele, että olet kesälomalla tai ulkomaan matkalla jossain idyllisessä rantalomakohteessa. Rennon ja hitaan elämän ohessa lomaan olennaisesti kuuluu hyvä ruoka, juoma, loma-aktiviteetit ja ennen kaikkea aurinko.

Auringolla on hyvää tekeviä vaikutuksia. Sen lisäksi, että auringon on todettu kohottavan mielialaa, sillä on tärkeä rooli D-vitamiinin muodostumisessa iholla. D-vitamiini puolestaan on tärkeää normaalin kasvun, sekä luuston muodostumisen ja kunnon ylläpidossa.

Riittävän D-vitamiinin muodostukselle riittää lyhyempikin aika auringossa, eikä sitä varten tarvitse ruskettua. Vartista puoleen tuntiin on passeli aika siihen tarkoitukseen.

Auringolla on siis merkittäviä hyviä puolia pieninä annoksina, mutta siellä missä on valoa löytyy varjokin. Auringolta suojautuminen on tärkeää ensisijaisesti syöpäriskin takia. Auringon UV-säteily jaetaan kahteen ryhmään; UVB- ja UVA-säteilyyn.

Sinä missä UVB-säteily jää ihon pintakerrokseen eli orvasketeen, UVA-säteily puolestaan ulottuu syvempiin kudoksiin aina verinahkaan saakka. Näistä ensiksi mainittu aiheuttaa ihon palamisen.

Ruskettuminen on ihon yritys suojella pintakerroksensa soluja melaniinipigmentin avulla, jotta se ei vaurioituisi säteilyn vaikutuksesta. Tämä aiheuttaa samalla juonteita ihoon. Ikävä fakta on, että mitä enemmän iho altistuu pitkiä aikoja auringolle, sen enemmän modostuu ihovaurioita.

Auringon Uv-säteilyn vaikutuksesta ihon sidekudos alkaa menettää kimmoisuuttaan. Tämän vaikutuksesta kollageenisäikeet alkavat antaa periksi, jolloin iho veltostuu ja paksunee. Lyhyesti sanottuna, aurinko vanhentaa ihoa ennenaikaisesti. Yhtälailla myös solariumissa makaaminen tuo mukanaan samat riskit kuin aurinko, joten kannattaa käyttää harkintaa ennen kuin asettuu siihen makoilemaan.

Lisää aiheesta voit lukea täältä: https://skincity.fi/fi/ihonhoito-opas/vinkit-neuvot/ihana-vaarallinen-aurinko

Photo by Daoudi Aissa on Unsplash
Photo by Daoudi Aissa on Unsplash

Näin aurinko vaikuttaa tatuoituun ihoosi ja voi aiheuttaa ikäviä yllätyksiä!

Kuten jo mainitsinkin, auringolla on ikäviä haittavaikutuksia ihoon. Niistä kyllä puhutaan joka tuutissa kesän korvalla sekä lomaesitteissä, mutta usein sitä helposti tuudittautuu siihen ettei ennenkään ole käynyt mitään.

Päälimmäisenä ehkä mielessä on se kevään aikana hommattu uusi tatuointi, jota nyt kesän tullen olisi kiva päästä vähän myös esittelemään.

Itse olin nuorempana aika huoleton auringon suhteen, eikä oikeastaan ollut kesää etten olisi palanut oikein kunnolla hummerin punaiseksi! Vasta kun aloin enemmänkin ottamaan tatuointeja, aloin perehtymään aiheeseen tavallista tarkemmin.

Ymmärrän erittäin hyvin sen, että kun on saanut jonkun todella siistin tatuoinnin, sen haluaa antaa näkyä. Sen lisäksi usein kesällä tai lomareissuilla on melko lämmin, joten helposti tulee valittua vaatteet niukemmasta kuin peittävämmästä päästä.

On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että se mitä aurinko tekee iholle ylipäänsä on yksi osa. Jos iho on vielä tatuoitu, aurinkoon liittyy muutama lisähuomiota kaipaavaa seikkaa. Näin aurinko vaikuttaa tatuoituun ihoosi!

Ensinäkin jokainen tatuoija ja tatuointistudio painottaa jo hoito-ohjeessa, ettei tuoretta tatuointia saa altistaa suoralle auringon valolle. Tämä johtuu siitä, että auringon UV-säteet eivät pelkästään hajota pigmenttiä, ne voivat lisäksi muuttaa sitä tai polttaa ikävällä tavalla uuden tatuointisi.

Parannuttuaankin, tatuointi on herkkä auringolle. Auringon UV-säteet haalistavat värejä ja voivat jopa aiheuttaa värimuutoksia, sekä kohoumia musteessa. Jos tatuointi palaa auringossa, se voi pahimmillaan aiheuttaa fotoallergisen reaktion ja pilata koko tatuoinnin.

Onko tämä sinusta hyödyllinen artikkeli? Olen superkiitollinen kun jaat postauksen omaan someesi!! Kiitos!

Näillä ohjeilla suojaudut parhaiten auringon vaikutuksilta ja suojaat tatuoitua ihoasi! Klikkaa ja Twiittaa

Näillä ohjeilla suojaudut parhaiten auringon vaikutuksilta ja suojaat tatuoitua ihoasi!

Se kuinka herkkä ihosi on auringolle, riippuu ihosi väristä, UV-säteilytason voimakkuudesta sekä siitä kuinka kauan olet viettänyt aikaasi auringossa. Esimerkiksi keskipäivällä säteilytasot ovat voimakkaimmillaan, joten myös riski palaa on korkeimmillaan.

Lue auringonoton riskeistä lisää: https://ihosairaala.fi/rusketuksen-ihannointi-on-terveysriski/

Onneksi on myös keinoja suojautua aurigolta. Seuraavassa lista vinkeistä, joiden avulla on helppo edesauttaa tatuoidun ihosi hyvinvointia, ylläpitää sen väriloistoa ja suojata ihoasi myös muilta auringon haittavaikutuksilta:

  • oleile auringossa vain lyhyitä aikoja kerrallaan ja pysy ensisijaisesti muutoin pihalla ollessasi varjossa
  • muista, että klo 11-15 on porottavin aurinko jolloin myös säteilytasot ovat korkeimmillaan
  • kangas, hatut ja aurinkolasit ovat parhaita keinoja estää auringon UV-säteiden pääsyä iholle
  • käytä aurinkosuojavoiteita. Niiden tulisi olla SPF (Sun protection factor) 30 tai 50 ja suojata sekä UVB- että UVA-säteilyiltä. Lapsille tarkoitetut SPF50+ rasvat ovat oivia suojaamaan tatuoitua ihoasi
  • Lisää aurinkosuojavoidetta aina uinnin jälkeen
  • Uv-suoja vaatteita, uima-asuja sekä hattuja on saatavilla sekä lapsille että aikuisille hyvinvarustetuista urheilu- ja vaateliikkeistä.
  • uv-suoja kankaan tai teltan voi virittää aurinkoisena päivänä varjoa tuomaan
  • käytä after sun-tuotteita auringossaoleskelun jälkeen rauhoittaaksesi auringolle altistunutta ihoasi

Lue myös: https://mustesielu.com/nailla-vinkeilla-valitset-sopivimman-tatuointirasvan/

Mitä mieltä olit tämän kertaisesta artikkelista? Jätä kommentti!

Tilaa alla olevasta linkistä viikkokirje! Tällöin saat tiedon uusimmasta artikkelista suoraan sähköpostiisi!

Tilaa viikkokirje

* indicates required
/ ( mm / dd )

Seuraa ja tykkää, kiitos :