Kuukausi: heinäkuu 2020

Miksi tatuoijakin tarvitsee lomaa?

Miksi tatuoijakin tarvitsee lomaa?

Miksi tatuoijakin tarvitsee lomaa?

Tatuoijan työ koostuu yllättävän monesta osatekijästä. Vaikka itse tatuoiminen on päälimmäisenä mieleen jäävä työtehtävä, sen ympärillä on paljon muita asioita hoidettavana, jotta itse tatuoiminen on mahdollista suorittaa.

Ensinäkin välineistö on oltava moitteettomassa kunnossa ja tarvikkeita on oltava riittävästi. Siispä tatuoija tekee välinetilauksia, inventaariota sekä tarvittaessa huoltaa tatuointikoneitaan tai toimittaa ne huoltoon.

Myös työympäristön täytyy olla puhdas ja hygieninen. Tatuoijan arkipäivää on myös aktiivinen puhtaanapito, joka ei rajoitu vain omaan työpisteeseen suoritetun tatuoimistyötehtävän päätteeksi. Lisäksi on huolehdittava asiakastilojen, wc-tilojen sekä muiden yleisten tilojen siisteydestä ja puhtaudesta. Useamman tatuoijan studioissa, jokainen pitää huolta omasta työpisteestään, jonka lisäksi yleensä yhteisesti pidetään huolta liiketilan muista alueista. Yleinen siivous on mahdollista teetättää myös esimerkiksi siivousfirmalla rahaa vastaan, ja joissain tatuointistudioissa on käytössä tällainen vaihtoehto.

Mutta ei tatuoijan työ rajoitu vain tähän! Lisäksi asiakkaiden kanssa käydään konsultaatioita, suunnitellaan kuvaprojektit ja ideasta riippuen kuva suunnitellaan joko ennakkoon tai paikan päällä ennen itse tatuoimista.

Kaiken yllämainitun lisäksi on vielä hallinnollinen puoli. On pidettävä huoli kirjanpidosta joko itse tai vaihtoehtoisesti kirjanpitäjällä. Jälkimmäiselle tulee toimittaa kaikki tarvittavat materiaalit, jotta yrittäjyyden lakisääteiset velvoitteet eivät jää hoitamatta ja verot tulee maksettua ajallaan.

Hallinnolliseen puoleen kuuluu osana myös asiakassähköposteihin vastaaminen ja asiakassuhdetoiminnan ylläpitäminen.

Kirsikkana kakun päällä on markkinointi! On erillaisia tapoja tavoittaa yleisönsä kuten esimerkiksi sähköposti, erilaiset mainokset ja mainosmateriaali, verkkosivut ja /tai blogi. Kuitenkin nykypäivänä sosiaalinen media on yksi vaikuttavimmista tavoista päästä lähemmäksi omaa kohderyhmäänsä. Markkinointi on tärkeä osa tatuoijan tehtävää ja se vie yllättävän ison lohkon käytössä olevasta ajasta.

Miksi tatuoijakin tarvitsee lomaa?

Kaikkien hallinnollisten seikkojan ja käytännön asioiden hoitamisen lomassa suoritetaan itse tatuointityö.

Usein työasennoissa ollaan pitkiä aikoja, eikä työasennot välttämättä ole aina kaikista ergonomisimmasta päästä. Tatuoijat saattavat olla näin ollen usein pitkiä aikoja hyvinkin staattisissa asennoissa, joiden seurauksena tatuoijien keho voi oireilla erilaisin tavoin. Tavallisesti selkäkivut ovat hyvin yleisiä tatuoijan työssä.

Muita tavallisia vaivoja voivat olla muun muassa päänsärky ja silmien väsyminen. Pitkissä sessioissa erityisesti tatuoija keskityy katseellaan pitkiä aikoja kerrallaan intensiivisesti yhdelle alueelle.

Melko mahtava tehtävälista yhdelle ihmiselle, eikö totta? Jos vielä tämän kaiken lisäksi tatuoija käy messuilla tai vierailee muilla studioilla, räpsähtää siitä muutama tehtävä lisää. Usein täytyy varata kuljetus, majoitus, maksaa osallistuminen ja niin edelleen.

Kun tehtävälista on näin laaja, ei ole suuri yllätys jos ihminen on välillä loman tarpeessa, vaikka miten rakastaisi työtään.

Onko tämä artikkeli sinusta kiinnostava tai mielenkiintoinen aihepiiri? Olen superkiitollinen kun jaat sen myös eteenpäin!

Miksi tatuoijakin tarvitsee lomaa? Klikkaa ja Twiittaa
Photo by Dave Herring on Unsplash
Photo by Dave Herring on Unsplash

Loman pitäminen ruokkii luovuutta.

Minun on pakko sanoa, että tatuoiminen on hyvin rakas ja arvokas työ minulle. Koen olevani onnekas, että saan tehdä tätä työtä elääkseni. En ole yhtään sen ihmeellisempi ihminen kuin kukaan muukaan, satun vain tekemään työkseni kauniita kuvia ihmisten ihoon ja se tekee minut hyvin onnelliseksi.

Kuitenkin vaikka työ, oli se mikä tahansa ja olisi se kuinka tärkeä ja rakas, alkaa se helposti menettämään parhaan teränsä ja kiiltävimmän pintansa, jollei sen parista koskaan poistu.

Loma vapauttaa mielen arjen askareista, antaa keholle mahdollisuuden lepoon ja mikä parasta, silloin voi tehdä halutessaan mitä tahansa itseään kiinnostavaa ja arjesta poikkeavaa puuhaa. Tämä tekee hyvää kokonaisvaltaisesti ja pitää mielen virkeänä ja avoimena.

Usein arjesta sivuun astuminen myös auttaa näkemään paremmin arjen merkityksen, asiat jotka toimivat hyvin, sekä asiat joita voi kehittää eteenpäin.

Vinkkejä hyvään lomaan: https://www.pihlajalinna.fi/terveydeksi/tyoterveyslaakari-neuvoo-tallainen-on-hyva-loma

Myös lomalla saadut kokemukset saavat usein aikaan idearyöppyjä ja luovassa työssä etenkin se on erittäin edunmukaista sekä asiakkaalle, että tatuoijalle. Myös levännyt keho jaksaa paremmin arjen mekaanisen rasituksen.

Siispä jos tatuoijasi pitää ajoittain lomia, kuten esimerkiksi joululoman ja muutaman viikon kesäloman, on se erittäin hyvä asia! Se tarkoittaa sitä, että hän välittää työstään ja asiakkaistaan koska pitää myös itsestään hyvää huolta.

Tatuoimisiin!

<3 Olivia Moonchild

Mitä mieltä olit tämän kertaisesta artikkelista? Jätä kommentti artikkelin alle!

Lue myös: https://www.mustesielu.com/nain-valmistaudut-tatuoinnin-ottamiseen/

Tatuointimusteiden mahdolliset haittavaikutukset:

Tatuointimusteiden mahdolliset haittavaikutukset:

Tatuointimusteiden mahdolliset haittavaikutukset:

Mitä jos ihminen allergisoituu pahasti väriaineille. Pitääkö tehdä ihonsiirto vai mikä on ratkaisi? Onko hiusväriallergialla yhteyttä tatuointi allergiaan? Tai feikki Henna tatuoinnilla jossa ppd:n määrä on hurja.

nimim. Saint

Varmasti jokainen uutta tatuointia harkinnut on tullut myös miettineeksi tatuoimiseen liittyviä riskejä. Vaikka suurimmalla osalla tatuointeja ottavista henkilöistä ei ilmenekään haittavaikutuksia tatuoimisesta, toimenpide ei ole täysin riskitön.

On ennen kaikkea ymmärrettävä, että tatuointi kannattaa teettää ammattitatuoijalla riskien minimoimiseksi. Ammattitatuoijat hankkivat työvälineensä ja värinsä luotettavilta maahantuojilta ja jälleenmyyjiltä, joiden toimintaa kuuluu Euroopassa kemikallilainsäädännön piiriin. Lisäksi toimi -ja työskentelytilojen puhtautta, hygienisyyttä sekä turvallisuutta valvoo Suomessa terveysviranomainen.

Suomessa tatuoinnin teetättäminen on lähtökohtaisesti turvallista, mutta siitä huolimatta tatuointien terveysvaikutuksiin liittyy paljon kysymyksiä, huolta ja jopa myyttejä.

Yleisin tatuointeihin liittyvä terveyshaitta on tatuoidun alueen infektoituminen eli tulehdustila. Vaikka tatuointi olisi tehty huipputason oloissa, vaara on olemassa. Tämä johtuu siitä, että tatuointi on avohaava ja iholla kestää päiviä saada haavan pintakerros suljettua. Niin kauan kun tatuoidulta alueelta löytyy avonaisia haavapintoja, reitti patogeeneille on auki ulkoapäin.

Huolellisesti ja puhtaasti toteutettu tatuointi, sekä huolellisesti suoritettu tuoreen tatuoinnin jälkihoito, vähentävät tulehdusriskiä merkittävästi.

Tulehdusten lisäksi tatuoimiseen liittyy myös riski yliherkkyyksille tai jopa allergioille. Vaikka tapausten määrä on suhteellisen pieni ja erityisesti allergisten reaktioden kohdalla melko harvinaista, riski on kuitenkin olemassa.

Yleisesti ottaen valtaosa tatuointeja ottavista henkilöistä eivät saa mitään reaktioita prosessin aikana. Kuitenkin löytyy yksilöitä, joiden keho voi reagoida erilaisiin työssä käytettäviin komponentteihin. Näitä voivat olla:

  • lateksi ( jos artisti käyttää lateksi hanskoja)
  • pesuliuokset
  • hoitorasvat
  • puhdistusaineet
  • värien pigmentit
  • värien välittäjäliuote (carrier solvent)

Tässä artikkelissa keskitymme erityisesti värien pigmentteihin, niiden välittäjäliuotteisiin sekä niiden mahdollisia reaktioita hoitotoimenpiteineen.

Henna-tatuoinneissa PPD-yhdisteitä:

Henna-väristä ja ei-pysyvistä hennamaalauksista mainittakoon sen verran, että niiden sisältämä parafenyleenidiamiini eli PPD on todettu allergisoivaksi ja tämä musta väriaine voi aiheuttaa allergisen reaktion. Sitä käytettään myös joissain hiusväreissä ja mitä nuorempana aloittaa hiusten värjäämisen, sitä suurempi riski on herkistyä aineen tuomille haittavaikutuksille.

Tiedän joitain yksittäisiä tapauksia, jotka ovat värjänneet hiuksiaan PPD:tä sisältävillä tuotteilla. Tämän jälkeen parin päivän kuluessa hiusten värjäyksestä tatuointi on ollut poikkeuksellisen turvoksissa. Voidaan olettaa, että kysessä on ristiallegrian tai yliherkkyyden aiheuttama tila. Valitettavasti tätä tatuoinnin ja hiusvärin yhteyttä ei ole tutkittu riittävästi, jotta siitä voisi sanoa varmasti. Henna-tatuoinnit ja musta hiusväri on jokatapauksessa todettu huonoksi yhtälöksi.

Lue aiheesta lisää: https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074191655/Musta+henna+tatuointi+riski+hiuksia+varjatessa

Tatuointimusteiden sisältö ja erilaiset pigmenttityypit:

Suurin osa tatuointimusteista eivät teknisesti ottaen ole musteita. Ne ovat sen sijaan pääosin pigmenttien ja erilaisten kantaja-aineiden yhdistelmiä. Päinvastoin kun yleisesti on uskottu, ne eivät yleensä ole kasviväripohjaisia.

Nykypäivänä suurinosa tatuointimusteiden valmistamiseen käytetyistä pigmenteistä joko mineraaliperäisiä metalli suoloja tai teollisesti valmistettuja orgaanisia pigmenttejä. Kuitenkin, jotkut pigmentit ovat muovipohjaisia ja löytyy joukosta pieni määrä myös kasviväripohjaisia pigmenttejä. Pigmentit muodostavat tatuointimusteen värin.

tatuointimusteiden mahdollisia haittavaikutuksia

Kantaja-aineiden tarkoituksena on desinfioida pigmentti, pitää se tasaisena ja riittävän juoksevana, jotta se on helpompi tatuoida paikalleen. Erilaisia tatuointimusteissa olevia kantaja-aineita voivat olla:

  • etyyli alkoholi
  • steriloitu vesi
  • denaturoidut alkoholit
  • metanoli
  • propyleeni glykoli
  • glyseriini

Jokaisesta tatuointimusteesta joita ammattitasolla käytetään on musteen valmistajalta saatavissa niin sanottu turvallisuusdata eli Material Safety Data Sheet (MSDS). Yksittäisen musteen tuotesisällön ja käytetyt pigmentit voi helposti tarkistaa tästä listauksesta.

Vaikka MSDS-lista ei suoranaisesti tarjoakaan tietoa mahdollisista kemikaalisista reaktiosta tai musteeseen liittyvistä riskeistä, on sen avulla helppo selvittää musteiden sisältämät komponentit.

Tatuointimusteet tulee aina hankkia luotettavalta jälleenmyyjältä! Internetistä on helppo tilata erilaisilta verkkosivustoilta, kuten e-baystä, wishistä tai amazonista muutaman mainitakseni, mutta valitettavasti näiden sivustojen kautta liikkuu paljon halpa kopioita, joiden turvallisuus tekijät tai riskit eivät ole tiedossa. Tämän vuoksi tatuoimiseen tarkoitettuja musteita ei koskaan tulee hankkia näitä väyliä pitkin!

Tatuointialalla toimii paljon hyviä tukkuja, jotka seuraavat tiiviisti myymiensä tuotteiden turvallisuutta ja hankkivat tatuointimusteensa ammattitaitoisilta ja luotettavilta jälleenmyyjiltä. Musteet kannattaakin hankkia esimerkiksi näistä lähteistä:

  • Nordic Tattoo Supplies
  • Killer Ink
  • Premier Tattoo Supplies
  • Kingping Tattoo Supplies

Valveutuneet jälleenmyyjät ja valmistajat myös seuraavat niin sanottua Rapex-listaa, jonne listataan kaikki sellaiset tuotteet tatuointimusteista lasten leluihin, jotka on kemiallisen koostumuksensa vuoksi vedetty markkinoilta turvallisuussyistä. Sieltä löytyy esimerkiksi ne erät musteita kaikilta valmistajilta LOT-tunnuksineen jotka eivät ole päässeet läpi testiseuloista. Alla olevasta linkistä pääset Rapex-listalle:

Rapex-lista: https://ec.europa.eu/consumers/consumers_safety/safety_products/rapex/alerts/?event=main.search&lng=en#searchResults

Tatuointimusteiden pigmenttityypit:

Nykypäivän tatuointimusteissa käytetyt pigmentit on valmistettu pääsääntöisesti joko mineraalipigmenteistä tai teollisista orgaanisista pigmenteistä. Lisäksi markkinoilta löytyy myös joitain kasviväripigmenttejä, synteettisiä pigmenttejä sekä muovipohjaisia pigmenttejä.

Synteettisistä pigmenteistä löytyy atso-värien lahko, jotka tunnistaa usein värikylläisyydestä (vibrant) ja kirkkaasta pigmentistä. Useimmiten yliherkkyys tai allergia tatuointimusteelle on atsoväriin sidonnainen. Vaikka yliherkkyys tai allergia voikin olla mahdollinen muidenkin pigmenttivalmisteiden kohdalla, atsovärien kohdalla se on yleisempää kuin muilla pigmenteillä.

Lue myös: https://www.allergia.fi/iho/iho-ja-arki/tatuoinnit-ja-hennatatuoinnit/tatuoinnit/#875bda98

Musteita on myös saatavana vegaanisina, mikä tarkoittaa sitä, että tuotesisältö ja tuotanto on tehty vahingoittamatta eläimiä (animal cruelty free).

Täältä voit tarkistaa vegaaniset tatuointimusteet: https://atoastonyourgrave.tumblr.com/post/15245236250/vegan-tattoo-inks-and-treatments-list

Onko tämä artikkeli sinusta informatiivinen tai mielenkiintoinen? Olen superkiitollinen kun jaat sen myös eteenpäin:

Tatuointimusteiden mahdolliset haittavaikutukset Klikkaa ja Twiittaa

Tatuointimuste yliherkkyys ja allergiset reaktiot:

Tatuointimusteiden mahdolliset haittavaikutukset ilmenevät usein erilaisina ihon oireiluna. Vaikka tatuointivärien aiheuttamat allergiset reaktiot ja yliherkkyystilat ovatkin harvinaisia, ne voivat ilmetessään aiheuttaa hyvnkin voimakkaita reaktioita.

Pigmenttiallergia voi ilmetä tatuointisession aikana, tatuoinnin parantuessa tai jopa viikkoja, kuukausia tai vuosia myöhemmin. On myös hyvä huomioida, että laserhoito saattaa laukaista allergian laserin pilkkoessa mustepartikkeleita ihon alla.

Pigmenttipartikkelit voivat laukaista kehossa vierasainereaktion. Se tarkoittaa sitä, että keho tunnistaa kohteen vieraaksi ja pyrkii poistamaan sen kehosta. Joskus se tarkoittaa sitä, että pigmentti puskeutuu ulos paranevasta tatuoinnista. Toinen vaihtoehto on se, että keho ei pysty poistamaan pigmenttiä jolloin immuunijärjestelmä pyrkii eristämään sen. Tällöin muodostuu granuloomakyhmyjä, jotka näkyvät iholla rakkulamaisena muodustumana sen pigmentin alueella, jolla reaktio on muodostunut.

Yleensä granuloomat muodostuvat silloin kun keho pyrkii eristämään erlaisia infektoivia vierasaineita, kuten sienet ja bakteerit. Tatuointimusteen pigmentti saattaa aiheuttaa saman vasta-ainereaktion. Keho voi lisäksi reagoida muun muassa seuraavin tavoin allergisoivaan pigmenttiin kauttaaltaan sillä alueella mihin sitä on laitettu:

  • ihottuma
  • ärsytys
  • kuumotus
  • punoitus
  • kutina

Yleisesti ottaen punainen ja sen eri sävyt on todettu kaikkein allergisoivimmaksi muihin musteisiin verrattuna. Myös siniset ovat todettu olevan herkemmin yliherkyyttä aiheuttaviksi, mutta myös eri valmistajien musteissa löytyy jonkun verran eroavaisuuksia.

Lue myös: https://www.ksml.fi/kotimaa/Tatuoinnit-aiheuttavat-iho-oireita-yh%C3%A4-useammalle/375684

Tatuointimusteiden mahdolliset haittavaikutukset voivat siis muodostua suoranaiseksi riesaksi, mutta onneksi niitä on myös mahdollista hoitaa erilaisilla hoitomenetelmillä.

Näillä tavoilla tatuointimusteiden aiheuttamaa yliherkkyyttä tai allergiaa hoidetaan:

Pigmenttireaktio voi rauhoittua toki itsestään tatuoinnin parantuessa ja toisinaan se voi viedä runsaastikin aikaa. Tatuoinnista ei välttämättä edes lähde väriä reaktiosta huolimatta, mutta tilanteen pitkittyessä reaktioa on mahdollista myös hoitaa erilaisin hoitokeinoin.

Laser: Pigmentistä riippuen käytössä on erityyppisiä lasereita. Laserhoidossa käytetty aallonpituus ja pulssin kesto pilkkoo pigmenttiä pienemmiksi osiksi. Hoitokertoja usein tarvitaan runsaasti, eikä sillä välttämättä saada kaikkea pigmenttiä pois. Lisäksi laserkäsittely on kyseenalaista silloin kun kyseessä on allerginen reaktio, sillä se saattaa laajentaa reaktiota hajonneiden pigmenttipartikkeleiden kulkeutuessa muualle kehoon aineenvaihdunnan mukana.

Nestetyppijäädytys eli kryohoito, kemiallinen kuorinta tai hionta voivat myös auttaa joidenkin tatuointien kohdalla. Hoidon myötä, tatuointi ei välttämättä häviä kokonaan ja toimenpide voi jättää jälkeensä arven.

Yhtenä hoitomuotona ihotautilääkäri voi määrätä esimerkiksi kortisonia rauhoittamaan reaktioaluetta.

Leikkaus: Tämä on varmin tapa päästä eroon allergista reaktiota aiheuttavasta pigmentistä. Siitä jää kyllä arpi, jonka kokoon vaikuttavat perinnölliset parantumistaipumukset sekä tatuoinnin sijainti ja poistettavan ihoalueen suuruus.

Tatuointivärit ovat yleisesti ottaen hyvin siedettyjä. Tästä johtuen allergiatestejä ei poikkeuksetta tehdä ellei asiakas sitä erikseen pyydä. Vaikka tatuointiväreistä tehtäisiinkin allergiatesti, se ei kuitenkaan paljasta allergian tai herkistymisen kehittymistä pitkällä aikajänteellä.

Kiitos nimimerkki Saint erittäin hyästä kysymys setistä!

Tatuoimisiin!!

<3 Olivia Moonchild

Lue myös tämä artikkeli: https://www.mustesielu.com/nain-valmistaudut-tatuoinnin-ottamiseen/

Jos sinulla on tatuoimiseen tai tatuointeihin liittyvä kysymys/ kysymyksiä, klikkaa yhteydenottolomaketta ja lähetä kysymyksesi suoraan sähköpostiini! Lisää mukaan nimimerkkisi jolla haluat näkyä julkaisussa!

Näin voit valmistautua ennalta tatuoinnin ottamiseen:

Näin voit valmistautua ennalta tatuoinnin ottamiseen:

Näin voit valmistautua ennalta tatuoinnin ottamiseen ja tulevaan sessioosi.

Olet varannut ajan tatuoinnin toteuttamiselle, käynyt konsultaatiossa tatuoijallasi tai ollut esimerkiksi sähköpostikirjeenvaihdossa hänen kanssaan, jolloin tulevan tatuointisi design ja sijainti sekä hinta-arvio on saatu määriteltyä.

Odottelet jo ehkä kuumeisesti tulevaa tatuointiaikaasi, ja kenties mietit miten voisit ennakolta itse valmistautua tulevaan koitokseen?

Olet sitten jo useamman tatuoinnin hankkinut tai ensikuvan ottaja, tatuointisessio on aina jollain tapaa jännittävä tilanne. Tatuoiminen on keholle kuluttava tapahtuma niin fyysisesti kuin henkisestikin. Tämän vuoksi siihen kannattaakin hieman varautua.

On hyvä ottaa huomioon esimerkiksi se, että jännitys voi laueta pahoinvointina, huimaamisena tai jopa pyörtymisenä. Lisäksi tatuoiminen aiheuttaa jossain määrin kipua ja se onkin yksilöllistä kuinka paljon tatuoiminen tuntuu missäkin kehonosassa.

Onneksi voit valmistautua ennalta tatuoinnin ottamiseen monella erilaisella tavalla.

Näin voit valmistautua ennalta tatuoinnin ottamiseen pitkällä aikavälillä:

Ensisijaisen tärkeää on, ettet tule sairaana tatuoitavaksi vaikka kuinka mieli tekisi tulla kauan odotettuun tatuointiaikaan. Sairaana ollessa et pelkästään aseta muita ympärilläsi tartuntariskiin, vaan lisäksi asetat tatuointisi paranemisen vaakalaudalle. Tatuoinnin ottaminen sairaana nostaa tarpeettomasti tulehdusriskiä ja pitkittää tatuointisi paranemista.

Jos olet kipeänä, kannattaa ilmoittaa siitä mahdollisimman pian tatuoijallesi ja sopia uusi ajankohta tatuoinnin toteuttamiselle.

Jos sattuu olemaan niin, että sinulla on kehossasi lihasjumeja, kannattaa käydä hierojalla ennen tatuoimista. Älä kuitenkaan käy parina tatuoimistasi edeltävänä iltana sillä on todennäköistä, että kipeydyt jonkun verran käsittelyssä hetkellisesti. Tämä voi pahentaa tilannetta kivun siedon kannalta.

Suositeltavaa on käydä lihashuollossa muutamia kertoja parin kolmen viikon aikana ennen tatuointiaikaasi, jotta keho saa hieronnasta parhaan hyödyn ja hoidosta on oikeasti apua. Joten aloita siis hieronnat hyvissä ajoin ennen tatuointia jos sinulla on lihaksisto jumissa.

Kehon nestetasapaino on tärkeää, joten on suositeltavaa opetella juomaan päivittäin riittävä määrä vettä.

Ja nyt kun tähän nesteytykseen päästiin käsiksi, mainitaanpa myös muutamalla sanalla kuningas alkoholi. Vaikka sen lipittely saattaakin olla viihdyttävää ja hilpeää hommaa, se ei sovi tatuoimisen kanssa samaan lokeroon.

Tatuointia ei tule tehdä humalassa, ja jos ilmestyt päihtyneenä studiolle vastuullinen artisti mitä suurimmalla todennäköisyydellä osoittaa ovea. Humaltuneessa tilassa ihminen ei pelkästään ole edesvastuuttomassa tilassa tehdäkseen päätöstä tatuoinnista. Lisäksi hän hallitsee kehonsa huomattavasti huonommin, mikä takuuvarmasti vaikuttaa tatuoinnin lopputulokseen.

Alkoholilla on myös sellainen ikävä ominaisuus, että se kuivattaa kehoa joka sittemmin ilmenee monelle varmasti tuttuna ”kankkusena”. Krapulassa tatuoinnin ottaminen ei ole pelkästään korostetusti ikävän tuntuista, vaan lisäksi krapulaisen iho puskee herkemmin kudosnestettä ja näin ollen vaikeuttaa tatuoijan työskentelyä. Kannattaakin jättää ryypiskely johonkin toiseen iltaan kuin tatuoimista edeltävään.

Tatuointi

Jos mahdollista, yritä saada nukuttua pitkät ja rentouttavat yöunet parina tatuoimista edeltävänä yönä, jotta olisit mahdollisimman levännyt ja virkeä. Levännyt ja rento keho pystyy käsittelemään kipua paremmin kuin väsynyt ja stressaantunut keho.

Mikäli sinun on mahdollista itse ajella tatuoitavalta ihoalueelta karvoitus pois, kannattaa se tehdä jo tatuointi edeltävänä päivänä. Tatuoidessa ihoa puhdistetaan paljon sekä alkoholilla että saippualla. Mikäli karvoitus ajellaan vasta paikan päällä, ihosi saattaa ärsyyntyä siitä.

Viimeisenä ennakoivana toimena on ihon rasvaaminen. Ihon kosteustasapainoa voi ylläpitää veden juonnin ohella rasvaamalla sitä.

Jos arkirutiineihisi kuuluu ihon viikottainen tai jopa päivittäinen rasvaus, hienoa! Jos tämä ei kuulu osaksi arkeasi, ei hätää sillä voit aloittaa viimeistään viikkoa ennen tatuointiaikaasi kyseisen toiminnan.

Parasta olisi jos aloittaisit jopa hieman aiemmin, ja että rasvaus olisi päivittäistä sillä kehon alueella, johon aiot tatuoinnin ottaa. Kuiva iho ei ole paras mahdollinen vastaanottamaan mustetta ja rikkoutuu herkemmin kuin hyvin kostutettu iho. Hyvin kosteusvoiteella ennalta hoidettu iho on tatuoijallesi helpompi työstää. Lisäksi ihosi kestää paremminkäsittelyn tatuoidessa.

Lue myös: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/04/09/uskallanko-ottaa-tatuoinnin-selvitimme-8-tatuointeihin-liittyvaa-huolenaihetta

Onko tämä sinusta hyödyllinen artikkeli? Olen superkiitollinen kun jaat sen myös omaan someesi! Kiitos <3

Näin valmistaudut tulevaan tatuointiaikaasi Klikkaa ja Twiittaa

Näin kannattaa toimia tatuointipäivänä:

Kuten edellä tulikin listattua, paljon pystyy tekemään tatuointisession eteen jo ennalta, mutta lisäksi on muutama seikka joiden huomioon ottaminen tekee tatuointikokemuksesta miellyttävämmän:

  • Syö runsas ja monipuolinen aamupala / lounas ennen tatuointiaikaasi tuloa. Hyvä energiataso heti aamusta auttaa jaksamaan paremmin myös tatuointipenkissä.
  • Peseydy hyvin ennen tatuoinnin ottamista, jotta iho olisi valmiiksi mahdollisimman puhdas.
  • Varaudu eväillä! Tatuoiminen nostaa kehossa adrenaliinitasoja, joka puolestaan aiheuttaa verensokerin tippumista. Ota siis mukaasi syötävää ja juotavaa joiden avulla voit helposti ylläpitää ja nostaa verensokeritasoasi session aikana. Erityisesti huomioi tämä neuvo jos olet varannut yli kahden tunnin session.
  • Pukeudu rentoihin vaateisiin, jotka pitävät sinut lämpimänä ja joista tatuoitavan alueen saa helposti esille. Verensokerin lasku ja pitkään samassa asennossa makaaminen saattaa aiheuttaa vilun tuntemuksia. Kannattaa myös valita sellaiset vaatteet, joiden mahdollinen likaantuminen ei haittaa.
  • Kannattaa ottaa mukaan jotain viihdykettä, erityisesti jos sessio on pitkä. Esimerkiksi padi, kuulokkeet tai hyvä kirja ovat oikein toimivia ratkaisuja.
  • Jos vaikuttaa siltä, että myöhästyt on kohteliasta ilmoittaa siitä tatuoijallesi.
  • Ota henkilöllisyystodistus mukaan siltä varalta, että täysi-ikäisyytesi halutaan varmistaa.

Lue myös: https://www.mustesielu.com/tatuoinnit-k-18/

Tatuoimisiin!!

<3 Olivia Moonchild

Mitä mieltä olit tämän kertaisesta artikkelista? Jätä kommentti sivun alapalkissa olevaan kommenttilaatikkoon!

Tule allaolevalla lomakkeella postituslistalle! Tällöin saat viikottain tiedon uusimmasta artikkelista suoraan sähköpostiisi!

Tilaa viikkokirje

* indicates required
/ ( mm / dd )

– Tiesitkö, ettei tatuointi ole este verenluovutukselle?

– Tiesitkö, ettei tatuointi ole este verenluovutukselle?

Tiesitkö, ettei tatuointi ole este verenluovutukselle? Verenluovutus on erittäin hyvää yhteisvastuullista toimintaa, johon ehdottomasti kannattaa osallistua. Luovuttamalla verta voit olla avuksi jopa kolmelle henkilölle per luovutuskerta.

Luovutettu veri jaetaan kolmeen osaan. Nämä ovat plasma, verihiutaleet sekä punasolut.

”Potilaalle annetaan vain sitä verenosaa, jota hän tarvitsee. näin pystyt auttamaan yhdellä luovutuksella jopa kolmea potilasta”

https://www.veripalvelu.fi/

Yllättävän moni elää siinä harhaluulossa, että jos on tatuointeja ei voi luovuttaa verta. Tämä ei pidä paikkaansa, mutta on hyvä huomioida pari tärkeää seikkaa.

Verenluovutus onnistuu tatuoinneista huolimata
Näin sinäkin voit auttaa.

4 kuukauden sääntö:

Tärkeää on huomioida, että otettuasi uuden tatuoinnin sinun on odotettava 4 kuukautta ennen kuin voit luovuttaa vertasi.

Tämä este luovutukselle perustuu Euroopassa noudatettaviin säädöksiin: Ihoa lävistettäessä altistuminen veriteitse tarttuville B- ja C-hepatiiteille sekä HI-virukselle on mahdollista.

Sama sääntö koskee myös läviksiä ja korvien rei’ittämistä.

verenluovutus

Konkreettinen ja helppo tapa auttaa

Ikään katsomatta kaikenikäisille potilaille annetaan luovutetusta verestä saatuja valmisteita kuten plasmaa ja punasoluja, aina vauvasta vaariin. Luovuttamalla verta voit konkreettiisesti auttaa pelastamaan elämiä.

Jos kuulut ikäjakaumaan 18-70, olet perusterve ja hemoglobiini kohdillaan, suosittelen lämpimästi verenluovutusta. Jos et itse pysty verta luovuttamaan, aina voi jakaa tietoa eteenpäin niin halutessaan.

Lisätietoa verenluovutuksesta ja reaaliaikaisesta veren tarpeesta löydät täältä:

https://www.veripalvelu.fi/

Ensimmäistä kertaa luovuttamassa

Ensi kokemukseni veripalvelussa oli mitä miellyttävin. Olin varannut käyntini netin kautta, joten terveydentilaani koskevan lomakkeen täytettyäni menin hoitajan haastateltavaksi.

Siellä käytiin vielä terveystiedot läpi, tarkastettiin hemoglobiini ja varmistuttiin vielä veriryhmästäni.

Seuraavaksi nautiskelin mehuja ja luovuttajille tarjolla olleita välipaloja odotellessani vuoroani verenluovutukseen. Hoitaja pyysi minut yhdelle verenotto pisteistä ja jutteli mukavia samalla kun asiantuntevin ottein asensi neulan suoneeni. Muutamassa minuutissa pussukka oli pullollaan tuota elämän nektaria.

Luovutuksen jälkeen vielä hetken makoilin aloillani odottaen, että verenpaineeni tasautuisi. Liian nopealla nousemisella voi olla melko suuri pyörtymisen riski.

Luovutuksenkin jälkeen hörpin kupposen kahvia ja voileipää ennen kuin kiiteltiin puolin ja toisin, jonka jälkeen otin suunnan kohti kotia. Tavoitteeni onkin jatkossa käydä luovuttamassa verta pari kertaa vuodessa.

Toivottavasti tämä artikkeli antaa sinulle uskallusta ja inspiraatiota mennä luovuttamaan verta, tai välittää tietoa eteenpäin sen tärkeydestä.

Lue myös: https://www.mustesielu.com/195-2/

Tatuoimisiin!!!

<3 Olivia Moonchild

Tatuoinnin symboliikka, mitä pääskynen tarkoittaa?

Tatuoinnin symboliikka, mitä pääskynen tarkoittaa?

Tatuoinnin symboliikka, mitä pääskynen tarkoittaa? Kautta aikain ihmiset ovat antaneet merkityksiä valitsemilleen kuville. Se mitä nykypäivänä mikäkin kuva kantajalleen symboloi, vaihtelee paljolti muun muassa kulttuurin, aatteiden tai ikäryhmän mukaan. Usein ihmiset määrittävät itse kuviensa merkityksen.

On kuitenkin myös perinteisiä tulkintoja eri kuva-aiheiden symboliikasta ja nykypäivänäkin usein näiden tiettyjen vakiintuneiden kuva-aiheiden symbolista merkitystä ammennetaan vanhan koulukunnan lähestymistavasta.

Tässä postauksessa kerron sinulle mitä pääskynen tarkoittaa.

pääskynen symboloi muun muassa vapautta
Photo by Vincent van Zalinge on Unsplash

Tatuoinnin symboliikka: Pääskynen tatuointina

Mitä pääskynen sitten tarkoittaa? Pääskynen kuuluu vanhan koulukunnan eli ”old school” -tatuointien peruspilareihin. Se millaisia merkityksiä kyseisellä kuva-aiheella on, vaihtelee sen mukaan onko kantajansa merimies vai joku muu.

Pääskynen muodostuikin perinteeksi merimiesten keskuudesssa ja se oli tapana ottaa ihoon merkiksi siitä, että ensimmäiset 5000 merimailia tuli täyteen. Lisäksi merimiehillä oli muitakin symbolisia merkityksiä kyseiselle linnulle:

  • pääskynen edusti toivoa, sillä pääskyn lentäessä merellä se oli merkki siitä, että maata olisi lähettyvillä
  • jos pääskytatuoinnissa tikari lävistää pääskyn, symboloi se merellä menehtynyttä ystävää
old school pääskynen
pääskynen symboloi toivoa ja vapautta

Muita pääskyseen liitettäviä merkityksiä

Pääskyseen liittyy myös muita symbolisia tulkintoja. Yksi suosituista merkityksistä pääskytatuoinnin taustalla on vapaus, sillä pääsky lentää vapaasti korkeuksiin. Muita merkityksiä ovat:

  • Antiikin ajoilta peräisin oleva merkitys pääskylle on toteemieläimen rooli niille äideille, jotka olivat menettäneet pienokaisensa. Pääskyn ajateltiin kantavan tämän edesmenneen lapsen sielua.
  • Pääsky liitetään myös menneiden aikojen henkiin ja yksi sen merkityksistä onkin symboloida ja osoittaa kunnioitusta jo keskuudestamme poistuineille.
  • Vapaus ja onnellisuus ovat myös usein pääskyseen liitettyjä merkityksiä.

On siis monia erilaisia merkityksellisä syitä perustella pääskytatauoinnin ottaminen ihoonsa. Perinteisten ja jo tunnettujen merkitysten lisäksi, voit itse antaa pääskytatuoinnillesi oman merkityksen jos niin haluat.

Täältä löydät yhden niistä monista tarinoista, jonka vuoksi pääsky on löytänyt tiensä iholle: http://paaskysiaolkapaillani.blogspot.com/2015/06/minun-rakas-paaskyseni.html

Lue myös: https://www.mustesielu.com/miksi-tatuointi/

Jos mieltäsi askarruttaa esimerkiksi jonkin toisen kuva-aiheen taustalla oleva merkityksellisyys, voit laittaa vaikka minulle viestiä yhteydenottolomakkeella ja esittää kysymyksesi esimerkiksi sitä kautta. Mieluusti vastaan kysymykseesi Kysy Tatuoijalta osiossa.

Tatuoimisiin!!!

<3 Olivia Moonchild